fbpx

Yrityksille

Myynnin moniosaajat palveluksessasi

Laadukkaan ja tuloksellisen myyntimme salaisuus on ollut aina yksinkertaisesti onnelliset kohtaamiset – niin myyjän ja asiakkaan välillä kuin myynnin ammattilaistemme kesken. Työstään nauttivat ihmiset antavat itsestään enemmän myös asiakkaille.

Emme usko pikavoittoihin myynnissä. Olemme toimintamme alusta asti pitäneet kiinni samoista arvoista ja nähneet, että asiakasta kannattaa kuunnella. Se on resepti, jota ei ole tarvinnut muuttaa, vaikka maailma ja myynnin trendit ovat muuttuneet. Myynnin laatu on ollut aina toimintamme kiintotähti: ei se kontaktien määrä, vaan nimenomaan oikeanlaisten ratkaisujen löytäminen oikeille asiakkaille.

Soldemin tarina

Soldemin tarina juontaa vuoden 2003 kevääseen, jolloin soitettiin ensimmäinen asiakaskohtaaminen Tampereen Lielahdessa sijainneesta kodinkoneliikkeestä. Matka ensimmäisen päämiehemme, Telian, kanssa alkoi Konepiste J. Oja Oy:n yläkerrasta puhelimella tehtävällä kuluttaja- ja yritysmyynnillä. Tuo matka on kestänyt jo 15 vuotta. Laadukkaan myynnin ja hyvien myyntituloksien ansiosta kasvoimme nopeasti. Tästä syystä Suomen Telecenter Oy päätettiin perustaa vuonna 2006. Samalla muutimme uusiin tiloihin Tampereen keskustaan. Kasvoimme nopeasti n. 80 ihmisen myyntitaloksi. Löysimme kumppaneiksi tunnettuja yrityksiä, joiden kanssa toimiessamme kehityimme myynnissä ja erityisesti johtamisessa.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme monipuolistaneet palvelutarjontaamme perinteisestä puhelinmyynnistä kohti sitä, mitä olemme tänä päivänä: kattavia myynnin palveluita kuluttaja- ja yrityskohderyhmille tarjoava myynnin monitoimitalo. Kohtaamme nykyään asiakkaita päivittäin chatissä, puhelimessa, sähköpostilla ja kasvotusten. Koimme, että alkuperäinen nimemme kertoi enemmänkin yrityksemme alkuvaiheista ja sen aikaisista päämääristämme, eikä enää vastannut nykyistä tekemistämme tai uusia tavoitteitamme. Siksi jatkoimme vuoden 2018 alusta toimintaamme nimellä Soldem.

Meitä soldemlaisia on 200. Kohtaamme joka vuosi yli miljoona asiakasta eri myyntikanavissa. Muodostamme asiakkaidemme kanssa syviä ja luottamuksellisia kumppanuussuhteita, sillä haluamme olla mukana kehittämässä heidän liiketoimintaansa pitkäjänteisesti.

Palvelumme

Myynnin monitoimitalona voimme palvella sinua monilla eri tavoilla, sinun asiakkaillesi sopivissa kanavissa. Alta voit lukea lisää eri palvelumalleistamme.

Myynnillinen asiakaspalvelu (inbound)

Hoidamme kuluttajille ja yrityksille suunnattua asiakaspalvelua vahvasti myynnillisellä otteella. Myynnillisessä asiakaspalvelussa asiakaskohtaaminen hyödynnetään tehokkaammin kuin perinteisessä asiakaspalvelutilanteessa. Tarkoitus ei ole vain korjata asiakkaan ongelmaa mahdollisimman nopeasti, vaan asiakkaan tilanne käydään läpi kattavasti. Näin voidaan varmistaa, että yhteydenoton tarve asiakaspalveluun vähenee, koska asiakastyytyväisyyttä parantavat tuotteet ja palvelut on katsottu kerralla kuntoon. Tavoitteena on tuottaa yhdellä asiakaskohtaamisella enemmän hyötyä niin asiakkaallesi kuin yrityksellesi.

Kanavina voidaan hyödyntää chatia, puhelinta ja sähköpostia.

Myynti

Me tarjoamme myynnin johtamisen ja sovitun kapasiteetin kuluttajille tai yrityksille suunnatun myyntityön toteuttamiseen. Myyntimme pohjaa tiiviiseen ja avoimeen kumppanuuteen asiakasyrityksemme kanssa. Panostamme pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin ja sitoudumme 100-prosenttisesti yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin. Soldemista saat inspiroivan, luotettavan ja jatkuvaa kehitystä janoavan myyntikumppanin. Onnellisten kohtaamisten myyntimallimme takaa asiakkaiden tyytyväisyyden, tulosorientoituneet ammattilaisemme myynnin kasvun. Kehitämme myyntiä jatkuvasti sekä tarjoamme ideoita tuotteidesi ja palveluidesi kehittämiseen. Myynnin monitoimitalossamme kaikki toiminnot on rakennettu tukemaan ihmisten kasvua ja myynnillistä kulttuuria.

Valitsemme kullekin asiakkaalle sopivat myyntikanavat myynnillisen chatin, myyntisoittojen ja door to door -myynnin väliltä.

Valmennukset

Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden osallistua säännöllisesti järjestämiimme Myyjän kehitysohjelmaan ja Myyntivalmentajan kehitysohjelmaan yhdessä henkilöstömme kanssa. Ohjelmissa pääset kehittämään taitojasi yhdessä muiden myyntihenkisten ja innokkaiden ihmisten kanssa. Niissä on mahdollista kehittyä vauhdikkaasti ja saada tuoreita näkökulmia myyntiin sekä myynnin johtamiseen. Valmennukset järjestetään Soldemin tiloissa.

Ota yhteyttä

Onko sinulla kysyttävää yrityspalveluistamme Soldemilla? Kysy rohkeasti lisää!