Hennan menestystarina

Soldemilla aloitin myynnin yhdeksäntoista vuotiaana. Halusin maalta kaupunkiin, kun pikku kaupungista jäi piirit liian pieneksi ja piti päästä jonnekin suurempaan. Huomasin Soldemin työilmoituksen ja hain sitten töihin ja en ole ikinä katunut.  Soldemilla toimin myyjänä ja tiimikapteenina. Nykyään toimin asuntomyyjänä Fantastico! LKV:llä sekä myyn Holiday Clubin lomaosakkeita.

Tykkäsin todella paljon olla Soldemilla töissä ja se oli aivan huippu työpaikka, jossa on aivan mahtava työympäristö ja ihmiset. Syy miksi lähdin myyntityöhön oli osittain se, että aiemmassa työpaikassa kaikki sai saman palkan riippumatta työpanoksesta, Soldemilla palkan suuruus riippui omasta panostuksesta. Toinen syy miksi lähdin Soldemille tekemään myyntityötä, oli se, että halusin kiinteistövälittäjäksi. Oli jo oppisopimuspaikka olemassa, mutta en halunnut ensimmäisenä myynnillä tekemään mitään talokauppaa, vaan halusin vähän jotain tämmöistä pienempää myyntiä alle. Siitä sain rohkeutta ja kokemusta lähteä myymään isompiakin asioita. Kaikissa tilanteissa nykyisessä ammatissani on ollut hyötyä siitä, että olin Soldemilla töissä.  Tavoitteenani nykyään on saada suoritettua LKV-tutkinto sekä edetä omalla alalla. Myyntityö parissa tulen jatkamaan työni myös jatkossa.

Soldemilla pärjää jos on sitä rohkeutta, eli uskaltaa lähteä sitä kauppaa hakemaan. Suosittelenkin tarttumaan toimeen, jos yhtään tuntuu siltä, että kiinnostaa. Kannattaa myös muistaa, ettei luovuta heti alussa, vaikka olisi vaikeaa. Ei itsellänikään alussa myynti kulkenut, mutta sitten tein vain päätöksen muuttaa suunnan.