Jessican menestystarina

Olen Jessica Knuuti, seikkailunhaluinen 28-vuotias hallintotieteiden maisteri. Erilaisten opettavaisten myyntipositioiden jälkeen olen päätynyt yrittäjäksi. Kesäisin luotsaan parinkymmenen henkilön huippujäätelönmyyntitiimiäni Helsingin keskustassa sijaitsevilla jäätelökioskeillani ja talvisin reissaan ja muutoin nautin elämästä.

Aloitin työskentelyn Soldemilla tammikuussa 2008 ollessani lukion toisella luokalla. Yliopistoon päästyäni muutin pois Tampereelta ja lopetin työt Soldemilla heinäkuussa 2013.  Aloitin Soneran uusasiakashankinnassa. Sitä tovin tehtyäni siirryin nykyasiakkaiden kontaktoinnin puolelle, jota teinkin suurimman osan Soldem-urastani. Lukiosta valmistuttuani minulle myös tarjottiin tiimin kapteenin paikkaa, jonka otin suurella motivaatiolla ja innolla vastaan.

Parasta Soldemilla oli moni asia: myynnin flow, ammattitaitoiset myynnin kehittämisen koulutukset, oman tiimin innostaminen, lennokkaat kick off- päivät ja huippu työyhteisö. Välillä ikävöi niitä hetkiä, kun oli vaan yksinkertaisesti niin liekeissä!

Soldem on ollut minun työuran kannalta suuri opinahjo monestakin näkökulmasta. Huikea kasvualusta, jossa pääsee ymmärtämään ja näkemään sen, millaista voi työskentely olla ammattitaitoisessa, osallistavassa ja työntekijöiden osaamisen kehittämisestä huolen pitävässä organisaatiossa. Opin paljon siitä, mikä tekee duunista huippuduunin! Yritän parhaani mukaan luoda omille työntekijöilleni vähintään yhtä hyvän ponnistuslaudan työelämään. Osallistava johtaminen, osaamisen kehittäminen ja myynnin teorian vieminen menestyksekkäästi käytäntöön ovat varmasti kaikki sellaisia asioita nykyisessä työssäni, jotka ovat saaneet vaikutteita Soldem-ajoilta.

Myyntityö opettaa todella paljon, no tietenkin itse myynnistä, mutta myös asiakkaiden ja ylipäätään ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Erilaisia myyntitaitoja tarvitsee monissa eri tilanteissa läpi elämän! Ainakin itse koin saavani täältä aivan huikeat työkalut myynnin saralla ja ylipäätään koko työelämään.

ISO KIITOS SOLDEM <3