Sailan menestystarina

Moikka!

Minä olen Tynin Saila Sain pyynnön kertoa hieman itsestäni ja Soldem-taustastani niin tässäpä sitä tarinointia tullee!

Soldemilla olen työskennellyt vuonna 2012 vajaan vuoden, jonka jälkeen tein niin sanonut come-backit kesäksi 2014. Siinä välissä olin Australiassa reissaamassa (Kiitos Soldemille vain; teillä ollessani sain kipinän ja rohkeuden tämän haaveen toteutukseen!)

Olen kotoisin Taivalkoskelta Pohjois-Suomesta. Päädyin Soldemille, kun halusin muuttaa Tampereelle. Mietiskelin, että millaista työtä lähden hakemaan, ja päädyin hakemaan puhelinmyyntityötä. Haluan haastaa itseäni ja kokeilla uusia juttuja; eräs tuttuni kertoi olevansa puhelinmyyntitöissä ja se innosti minutkin testaamaan sitä lajia. Niimpä päädyin hakemaan puhelinmyyntiin ja onnekseni yritys oli juuri Soldem mihin lopulta päädyin!

Puhelinmyynti jännitti minua kovasti ennen työn aloitusta. En vastaavaa työtä aiemmin ollut tehnyt, joten tottakai työssä pärjääminen jännitti minua. Työ alkoi Soldemilla perehdytysjaksosta, jossa käytiin läpi myynnin ja tuotteiden perusteet. Perehdytys oli kattava ja tsemppaava, ja pian pääsinkin soittelemaan ensimmäiset puhelut.

Nopeasti hoksasin, että työ oli hauskaa, hauskempaa kuin odotinkaan! Ihmisille oli hauskaa soitella ja jutella; ja tietysti onnistumiset toi lisäintoa työn tekoon. Soldemilla työyhteisö, esimiehen tuki ja yleinen tsemppaava ilmapiiri oli parasta. Näiden tekijöiden takia joka aamu oli mukavaa tulla töihin. Työpäivien aikana sai välillä nauraa aivan katketakseen työkavereiden kanssa. Vatsalihakset taisivat olla noina vuosina aikas herkillä! Työskentelin siis Telefinlandin ja Soneran toimeksiannoissa.

Soldemilla opin myynnistä paljon. Ehkä paras oppi oli, että myynti ei missään nimessä ole ”tyrkyttävää”, vaan paras myynti on sitä, kun asiakasta kuunnellaan oikeasti ja hänelle luodaan juuri hänen arkeaan hyödyttävä ratkaisu. Myös tsemppaavan työyhteisön ja esimiehen merkityksen ymmärrys kasvoi- tulosta syntyy oikeastaan vain, kun työyhteisössä on hyvä olla- ainakin minun kohdalla.

Tällä hetkellä työskentelen perheyrityksessämme Koti Puhtaaksi Oy:llä myyntipäällikkönä. En usko, että ilman Soldemilla työskentelyä olisin tässä tehtävässä. Soldemilla sain kipinän myyntiin, ja vaikka kävinkin opiskelemassa välissä aivan toista alaa, päädyin silti tähän tehtävään.

Me tuotamme kotisiivouspalveluita; ja meillä myynnissä korostuvat nimenomaan Soldemilla opitut asiat: asiakkaan kuuntelu ja aito kohtaaminen, läsnäolo, rehellisyys ja luottamus. Nämä näkyvät varmasti meillä asiakkaiden tyytyväisyydessä.

Myös työyhteisön hyvinvoinnin merkityksen opin konkreettisesti näkemään Soldemilla. Sen arvon takana on ollut luontevaa seistä myös meidän yrityksessä; meillä ei seisota titteleiden ja roolien takana. Meidät valittiinkin Suomen parhaaksi työpaikaksi tänä vuonna <3

Meillä työskentelee tällä hetkellä reilu 60 henkeä ja varmasti tulevaisuudessa entistä enemmän.

Haluan kannustaa kaikkia myyntityötä harkitseville ehdottomasti haastamaan itseä ja kokeilemaan! Vaikka ei myyntityö tulevaisuuden ammattina siintäisikään (hox ei minustakaan pitänyt tulla myynnin ammattilaista), niin jokaikinen ihminen tarvitsee myyntitaitoja jo ihan arkipäivän tilanteisiin. Se myös antaa (ainakin minulle antanut;) rohkeutta toteuttaa haaveita- elämässä on turhaa pelätä epäonnistumisia, paljon tärkeämpää on mennä, tehdä, yrittää, onnistua ja epäonnistua, ja sitten oppia! <3

Iloa ja aurinkoa kaikille!

Ja PS: jos kotisiivoukset nappailee niin meidän kotisivuilta www.kotipuhtaaksi.fi voit meihin käydä tutustumassa lissää!