En aiemmin uskonut olevani myyjä

Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että tulen innostumaan myyntityöstä ja onnistun siinä, olisin todennäköisesti naurahtanut. Myynti ei varsinaisesti koskaan ollut tavoitteeni. En rehellisesti sanottuna edes uskonut, että se olisi minua varten…

Pienestä pitäen kaikki ammatit kuulostivat jollakin tavalla mielenkiintoisilta. Koulussa keskityin tieteeseen ja taiteeseen, jotka ovat niin kaukana myyntityöstä kuin voi olla.
Päädyin lukion jälkeen opiskelemaan tietotekniikan diplomi-insinööriksi. Se tuntui järkevältä ja arvostetulta, mutta pian huomasin, että keskittyminen vain yhteen hyvin tekniseen alaan ei ollut minua varten. Kaipasin luovuutta ja mahdollisuutta toteuttaa itseäni.

Puolen vuoden jälkeen tein ison päätöksen ja vaihdoin alaa. Hain toiseen korkeakouluun opiskelemaan tradenomiksi, suuntautuen myyntiin ja markkinointiin. Aluksi keskityin pelkästään markkinointiin, sillä en uskonut, että voisin olla hyvä myyjä: olin ujo, en kovin sanavalmis ja pidin itseäni ennemmin taustavaikuttajana kuin esiintyjänä.

Ensimmäisen askel myyntiin

Valmistumisen jälkeen ajatukseni olivat edelleen markkinoinnissa, mutta päätin kokeilla myyntiä, koska se tuntui käytännönläheiseltä ja haastavalta. Ensimmäisen kerran tein myyntityötä kuluttajamyynnissä, kun muutin Vaasasta Tampereelle. Halusin toimistotyön ja annoin kokemukselle mahdollisuuden. Rehellisesti, en ollut huippumyyjä kuluttajamyynnissä: työ oli minulle liian nopeatempoista, enkä puheluissa ehtinyt rakentamaan syviä asiakassuhteita. Ensimmäisestä puhelusta en muista juuri mitään jännityksen vuoksi, mutta ensimmäisen kaupan tekeminen oli hieno kokemus!

Seuraava myynnin tehtäväni löytyi Soldemilta vakuutusmyynnin parista. Aluksi usko itseeni ei ollut kovin korkealla. Olin edelleen varautunut ja epäilin omaa sanavalmiuttani. Ajattelin, että menestyvät myyjät ovat karismaattisia, ulospäinsuuntautuneita ja nopeita vastaamaan. Siis kaikkea sellaista, mitä en kokenut olevani.

Mutta toisin kävi. Kauppaa alkoi tulla ja pian toden teolla. Jo toisena kokonaisena kuukautena ylitin kaikki myyntitavoitteet ja tein ennätyskuukauden. En kuitenkaan osannut iloita siitä täysin, koska ajattelin sen olevan pelkkää tuuria. Kun onnistumiset jatkuivat kuukausi toisensa jälkeen, tajusin, ettei kyse ollut sattumasta. Olin aidosti hyvä työssäni!

Myynti on syventänyt käsitystä itsestäni


Myyntityön oivaltaminen on muuttanut minua. Olen ennen pitänyt itseäni pessimistinä ja nykyään huomaan ajattelevani lähes aina positiivisesti. Myynti on opettanut, että epäonnistuminen ei ole pysyvää ja että jokainen keskustelu on uusi mahdollisuus onnistua.
Samalla myös itsevarmuuteni on kasvanut. En enää mieti, mitä muut minusta ajattelevat ja uskallan tuoda omaa persoonaani esille rohkeammin. Tunnen itseni paremmin ja ymmärrän, mistä oma vahvuuteni kumpuaa: aitoudesta ja halusta auttaa asiakasta.

Myynti on itsensä kehittämistä


Olen oppinut valtavasti ihmisistä ja vuorovaikutuksesta. Esimerkiksi tunnistamaan miten ihmiset reagoivat eri tilanteissa sekä analysoimaan omaa toimintaani. Myynti on palauttanut minut ihmisten pariin ja vahvistanut sitä, kuinka paljon iloa ja merkitystä vuorovaikutus tuo arkeen.
Nykyään myynnissä innostaa eniten se, että saan keskustella erilaisten ihmisten kanssa ja välittää positiivista kokemusta asiakkaille. Haluan luoda merkityksellisiä kohtaamisia ja tehdä asiakkaan päivästä edes hieman paremman.

Ole oma itsesi!

Henkilölle, joka miettii voisiko hänestä tulla hyvä myyjä, sanoisin: kokeile. Myyntityössä oppii valtavasti, ei vain työstä vaan itsestään vaan saat itsevarmuutta, sanavalmiutta ja ymmärrystä ihmisistä.


Paras neuvo, jonka olen oppinut, on: älä yritä olla jotain muuta kuin olet. Aitous välittyy heti ja asiakkaat arvostavat rehellisyyttä. Myynti ei ole painostamista se on kuuntelemista, keskustelua ja aitoa kiinnostusta toista kohtaan. Se on kasvattaa, haastaa ja voi muuttaa tavan, jolla havainnoit itseäsi. En enää ajattele, että hyväksi myyjäksi synnytään. Hyvä myyjä kasvaa myynnin mukana ja sen myötä kasvat myös ihmisenä.