Uusi entistä rohkeampi tarina

Sain viime vuonna kunnian ottaa vastaan toimitusjohtajan roolin yrityksessämme. Takanani oli 13 vuotta työskentelyä Suomen Telecenterillä, joten moni asia ympäristössä oli hyvinkin tuttua. Silti roolin muutos myyntikentän johdosta koko yrityksen johtoon oli suuri. STC on luonut itselleen vuosien varrella kultaakin arvokkaamman tarinan ja tämän tarinan varjelu, mutta samalla uudistaminen, nosti itsessäni samaan aikaan niin jännitystä […]

Hennan menestystarina

Soldemilla aloitin myynnin yhdeksäntoista vuotiaana. Halusin maalta kaupunkiin, kun pikku kaupungista jäi piirit liian pieneksi ja piti päästä jonnekin suurempaan. Huomasin Soldemin työilmoituksen ja hain sitten töihin ja en ole ikinä katunut.  Soldemilla toimin myyjänä ja tiimikapteenina. Nykyään toimin asuntomyyjänä Fantastico! LKV:llä sekä myyn Holiday Clubin lomaosakkeita. Tykkäsin todella paljon olla Soldemilla töissä ja se […]

Kielletäänkö myyntikanava vai huonot myyjät?

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV ajaa Suomessa innokkaasti puhelinmyynnin rajoittamista. Ongelma tässä yksiselitteisen kielteisessä suhtautumisessa puhelinkanavaan on se, että asenteet ovat pääosin syntyneet samasta syystä kuin miksi ihmiset ovat tyytymättömiä kivijalkaliikkeissä tapahtuneeseen myyntiin – huonosta myyjästä. Itse myyntikanava ei ole pahan alku ja juuri, vaan yritysten tapa toimia ja myös johtaa. Huonoista myyjistä ei siis pääse […]