Aiemmin luulin, etten enää koskaan hakisi puhelinmyyntityöhön. Tai ehkä korkeintaan siksi aikaa, että keksisin jotain muuta. Mutta kun tähän taloon astuin, sille tielle jäin. Samoin oli ajatellut moni muu. Osallistuin koulutuksiin, joiden kautta opin paljon myyntityöstä. Asetin itselleni tavoitteita, jotka saavutettuani koin onnistumisia ja sain motivaatiota kehittyä koko ajan lisää. Vuoden alussa aloitin myyjän kehitysohjelman. Alkajaisiksi päätin itselleni myyntitavoitteen, jonka haluan kehitysohjelman päätteeksi saavuttaa. Matkan varrelle mahtui lisäksi välitavoitteita, esimerkiksi keskikaupan nostaminen ja myynnin monipuolistaminen, jotka mahdollistivat päätavoitteeseen pääsyn. Ilokseni voin sanoa, että tällä itsensä johtamisen polulla olen oppinut arvokkaita taitoja ja ennen kaikkea saanut kaikki tavoitteeni saavutettua. Viime kuussa tein ensimmäistä kertaa joka viikko useita satasia enemmän kuin tavoitteeksi alussa laitoin. Aiemmin se tuntui vain kaukaiselta haaveelta, mutta oli saavutettavissa.
Onnellinen kohtaaminen on sellainen asiakaskohtaaminen, josta jää hyvä mieli sekä asiakkaalle että myyjälle, tuli kauppa tai ei. Myyntityö on muuttunut paljon siitä, mitä se joskus oli. Asiakas on entistä tietoisempi erilaisista tuotteista, vertailumahdollisuuksista ja hintaeroista. Muiden kokemuksia pääsee lukemaan netistä helposti ja ne varmasti toisinaan vaikuttavat mahdollisiin asiakkaisiin. Asiakas ostaa tunnepohjaisesti. Siksi on tärkeää, että myyjä osaa tutustua asiakkaaseen, luoda siteen ja kysellä oikeita asioita, jotta voi tarjota sitä, mitä asiakas haluaa. Soittamani puhelu saattaa olla yrityksen ja asiakkaan ensimmäinen kohtaaminen. Siitä saattaa alkaa pidempiaikainen yhteistyö tai ehkä puhelu ei johdakaan mihinkään. Mutta tärkeintä on, että kohtaaminen sujuu hyvin ja jättää molemmille positiivisen mielen.
Onnelliset kohtaamiset on helppo tunnistaa suorasta palautteesta, kun asiakas esimerkiksi kiittää soitosta tai ystävällisestä palvelusta. Onnellisia kohtaamisia ovat myös sellaiset puhelut, joissa asiakas vaikka oppii jotakin uutta. Se kertoo, että olet ammattilainen ja teet merkityksellistä työtä tässäkin maailmassa, jossa kaikki tieto on saatavilla. Myyjän työ on toisinaan muutakin kuin vain myyntiä, sillä hyvää asiakaspalvelua arvostetaan aina. On myös tärkeää osata asettua asiakkaan rooliin, jotta pystyy toimimaan selkeästi. Ottaen huomioon, että puhelinmyyjällä on myyntitilanteessa käytössään vain ääni.
Päämies toivoo, että asiakasta kohdellaan samalla tavalla kanavasta riippumatta. Asiakaspalvelutyö on muuttunut enemmän myyntihenkiseksi samoin kuin myyntityö yhä enemmän asiakaspalvelun kaltaiseksi. Onnellisten kohtaamisten vuoksi on tehty paljon, esimerkkinä järjestelmäuudistus. Sen avulla on mahdollista tallentaa asiakkaista tietoa, jota voidaan myöhemmin hyödyntää voidaksemme tarjota jatkossa helpommin asiakkaalle kaikkein parhaiten soveltuvia tuotteita. Tämä edesauttaa sitä ajatusta, että eri myyjänkin kanssa asioidessa asiakas tietää, että hänen tarpeensa huomioidaan.
Yksi tärkeimmistä onnellisista kohtaamisista työssäni on ollut hetki, jolloin ymmärsin, että vaikka joskus jatkaisin matkaani opiskelemaan tai muualle töihin, käteen on jäänyt äärimmäisen paljon. Onnelliset kohtaamiset syntyvät mielestäni siitä, että pysyy ajan tasalla. Täytyy elää sen verran hetkessä, että pystyy keskittymään täysin tilanteeseen, mutta sen verran myös tulevassa, että muistaa minne on matkalla. Ei tule myöskään unohtaa mennyttä, koska vain sitä kautta voi jatkuvasti kehittyä.
-Nella Saarvo