Myyntitaidot ja ajatus siitä, että kaikki myyvät, oli minulle nelisen vuotta sitten outo. Ehkä jopa vähän ahdistava. Enkä varmasti olisi uskonut, että päädyn töihin myyntitaloon ja puhumaan asiasta ulospäinkin niin positiivisesti. Mutta mitä on puhelinta ja myyntiä vierastava introvertti oppinut reilussa kolmessa vuodessa myyntitaidoista ja itsestään?
En halua vastata, mutta kai se on pakko
Olen meidän talossamme omituinen otus, sillä ajatuskin soivasta puhelimesta saa minut ahdistumaan. Varsin jos numero on tuntematon. Painajaiseni on aina ollut ventovieraan kanssa puhuminen puhelimessa. Lapsena asia ei ahdistanut niin, eihän itselleni soittaneet kuin kaverit ja jos vastasin jonkun muun puheluun, ei tarvinnut kuin sanoa sukunimi ja sen jälkeen huutaa joku muu puhelimeen. Muistan sen hienon hetken ikuisesti, kun sain ensimmäisen oman kännykän ja sillä pystyi lähettämään viestejä, eikä aina tarvinnut soittaa.
Olen työelämässä hankkinut siedätystä asialle. Olen ollut puhelinvaihteessa, olen ollut asuntoja välittävän yrityksen konttoristi ja vastannut nykyisen työpaikkani asiakaspalvelunumeroon. Voisi siis sanoa, että en ainakaan ole väistellyt asiaa. Mutta edelleen se on varmin tapa saada minulle ahdistusta aikaan. Meillä on töissä vitsikin, ettei minulle saa soittaa ja on ihme, jos vastaan puhelimeen. Nyt korona-aikana on tästäkin pitänyt joustaa.
Myyntitalon mustalammas
Miten siis olen töissä talossa, jossa tehdään myyntiä puhelimessa? No, minustakin se on aina välillä hullu ajatus, mutta tämä on opettanut minulle paljon asioita. Ainakin sen, ettei kaikki ole samanlaisia kuin minä. Kaikki eivät pelkää ajatusta ventovieraan kanssa juttelemisesta, jotkut jopa nauttivat siitä. Ja onhan puhelimessa asioiden sopiminen paljon helpompaa kuin viesteillä, sen minäkin voin myöntää. Myynnin tapahtuminen puhelimessa on minusta itseasiassa järkevää, sillä helponkin asian sopiminen viesteillä muuttuu nopeasti kaaokseksi. Myös toisen tekstiä voi tulkita omien tunteidensa kautta helpommin kuin ääntä. Ei tarvitse miettiä, miksi tuo käytti tuota sanaa ja miksi tuossa on tuommoinen emoji, kun kuulee äänestä tunteen. Meille aina vaihteessakin sanottiin, että hymy kuuluu puhelimessa ja niinhän se on.
Erilainen tapa haastaa ja edesauttaa kehittymistä
Varmasti meille on myös hyötyä, että meillä palavereissa istuu myös ihminen, joka sanoo, ettei todellakaan vastaa puhelimeen, kun se soi. Tai kokee puhelimessa myymisen ahdistavana. Se herättää keskustelua ja saa meidät kaikki miettimään asioita eri lailla. Se vaatii meidän taloamme kehittymään ja miettimään koko alan kehittymistä. Eikä kehittyminen koskaan ole huono asia. Uudet ideat, ajatukset ja innovaatiot eivät koskaan synny siellä, missä kaikki näkevät asiat samalla tavalla.
Sinäkin myyt, myönnät sen tai et
Meillä talossa usein puhutaan siitä, miten kaikki myyvät ja olen tajunnut, että aivan – kaikki myyvät. Se voi olla idea, ehdotus tai oman osaamisen myyminen työhaastattelussa sekä treffeillä toisen hurmaaminen. Niissä tarvitaan myyntitaitoa. Eron minussa ja ammatikseen myyntiä tehneissä huomaan ulosannin varmuudesta. Minä mietin ja emmin mielipiteitäni, enkä uskalla tuoda niitä pakosti esiin ja pelkään muiden olevan eri mieltä. Kollegoillani ei tunnu tätä ongelmaa olevan, sillä heidän kokemuksensa myynnistä on opettanut heille erilaisen toimintatavan.
Ja vaikka kuinka haluaisi ajatella, ettei niitä myyntitaitoja tarvitse omassa elämässä, niin kannatan miettimään hetken. Myyntitaidot eivät mene koskaan hukkaan ja voinkin ilolla kertoa, että tämäkin introvertti on napannut itseensä hieman myyntitaitoa ja saattaa nykyään vastatakin siihen soivaan puheluun, vaikka sydän pamppailisi.
Kirjoittaja on Soldemilla aikaisemmin työskennellyt markkinointikoordinaattori Elina Nordlund.