Paluu hyvään arkeen

Lämmin kesä ja lomat ovat takana. Syyskuu, syksy ja ihana arki ovat luonamme taas.

Kesälomilla on tarkoitus kerätä energiaa ja ladata akut täyteen ja parhaassa tapauksessa loman rentoutusvaikutukset voivatkin jatkua pitkälle syksyyn. Ihmistä ei kuitenkaan voi ladata kesälomalla koko seuraavaksi työvuodeksi vaan vuoden mittaan on tehtävä huoltotoimenpiteitä.

Työssä jaksamisen peruskivi on oma hyvinvointi. Kaupanteon elementtejä ja huippumyyjän ominaisuuksia on koottu kaikkien tuntemaan Myynnin kolmioon. Riittävä uni, liikunta ja hyvä ruokavalio muodostavat puolestaan hyvinvoinnin kolmion, jonka osa-alueet tukevat toisiaan. Kaikki elementit ovat yhtä tärkeitä, joten huolehdi kolmion tasapainosta.

Unen määrä ei ole tehokkuuden mittari. Aikuinen tarvitsee hyvää unta 7-9 tuntia yössä. Unen laatua parantaa säännöllinen päivärytmi, monipuolinen ruokavalio, liikunta ja erityisesti ulkona olo. Jos univelkaa pääsee kertymään hoida se pois heti seuraavana iltana.

Liikuntasuosituksien mukaan aikuisen tulisi liikkua reippaalla tavalla vähintään 2,5 tuntia viikoittain, mutta vähäinenkin liikunta parantaa oloa. Liiku säännöllisesti ja niin että liikunta tuottaa sinulle iloa, ei tuskaa. Oma laji ja ilo voi löytyä myös hyötyliikunnasta.

Monipuolinen ruoka+ säännöllinen ateriarytmi= Hyvä ruokavalio. Syö ruokaa joka on monipuolista, värikästä ja sisältää paljon vitamiineja ja kivennäisaineita 4-6 kertaa päivässä. Hyvä ruoka ja ruuan laitto tuottaa myös hyvää mieltä.

Palautumiselle on järjestettävä arjessa aikaa päivittäin. Työn vastapainoksi kalenterista tulee löytyä aikaa myös rentoutumiselle. Rentoutumiskeinoja on monia ja on varsin yksilöllistä mikä keino toimii kenellekin parhaiten. Itse kaipaan luonnon rauhaa, sinä voit kaivat hikiliikuntaa ja joku rentoutuu parhaiten vaahtokylvyssä musiikkia kuunnellen. Pääasia että suorittaminen katkeaa.

Ystävien kanssa vietetty aika ja satunnainen juhliminen piristävät ja auttavat irtautumaan arjesta.